Kun sopeutuminen ei ole enää vaihtoehto

28.11.2012

Euroopan unionin asetelmat Dohan ilmastokokoukseen ovat mielenkiintoiset: EU on saavuttanut pitkäaikaisen ilmastotavoitteensa (20 % vähennykset vuoden 1990 päästöihin verrattuna) 8 vuotta ennen määräaikaa Euroopan Ympäristöviraston (EEA, European Environment Agency) raportin mukaan. Tämä tarkoittaa potentiaalisesti sitä, että edessä on 8 vuotta löysäilyä, huolimatta siitä, että Eurooppa on yhä maailman kolmanneksi suurin päästöjen aiheuttaja. EU:lla ei kuitenkaan [...]

Tiedote: Järjestöt vaativat EU:lta suoraselkäistä suunnitelmaa ilmastorahoituksesta Durbanissa

29.11.2011

EU:n on laadittava Durbanin ilmastokokouksessa konkreettinen suunnitelma siitä, miten se aikoo toteuttaa ilmastorahoitusvelvoitteensa vuodesta 2013 eteenpäin, vaatii kahdeksan ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä. Tiistaina 29. marraskuuta julkaistu EU:n raportti osoittaa, että ilmastorahoitukselta puuttuvat yhteiset pelisäännöt. Lue koko tiedote.

EU:n osoitettava ilmastojohtajuutta Cancúnissa

9.12.2010

27 jäsenmaan Euroopan unioni (EU) kärsi pitkään Kööpenhaminan ilmastokokouksen aiheuttamasta traumasta, jolloin se sivuutettiin tärkeissä keskusteluissa tai neuvotteluissa. EU kokosi rivejään ensin Espanjan luotsaamana ja neuvottelee nyt Belgia puheenjohtajanaan. Huolista huolimatta Belgia on osoittautunut erinomaiseksi puheenjohtajaksi. Se on keskustellut aktiivisesti ilmastosopimuksen osapuolien kanssa jo hyvän aikaa ennen Cancunin neuvottelukierrosta ja painottanut EU:n joustavuutta ja rakentavaa roolia neuvotteluissa. Belgian johdolla EU on muun muassa selventänyt Kööpenhaminassa esittämäänsä kantaa Kioton pöytäkirjan jatkokaudelle. Nyt EU tukee avoimesti jatkokautta, vaikkakin ehdollisesti. Lue koko juttu.

EU voi liikauttaa ilmastoneuvotteluja eteenpäin

1.12.2010

EU on vaikuttanut aiempien ilmastoneuvottelujen etenemiseen olemalla ensimmäinen neuvotteluosapuoli, joka on sitoutunut yksipuolisestikin selkeisiin, kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Tämän lähestymistavan aiempien onnistumisena voidaan pitää kahden asteen tavoitteen saamista aikoinaan keskusteluun (kyseessä siis keskilämpötilan nousun rajoittaminen kahteen asteeseen). Samoin onnistumisena voidaan ajatella teollisuusmaiden kehitysmaille maksaman nopean aikavälin rahoituksen nousemista keskustelun kohteeksi. Rahoituskeskustelujen avulla on saatu avattua lukkeutuneita neuvotteluja. Näin EU:n onnistumisen hetkistä tuumii Climate Action Network Europe (CAN Europe), Euroopassa ilmastonsuojelun parissa toimivien järjestöjen verkosto. Lue koko juttu