Lopputulos jättää kuitenkin useita tärkeitä kohtia auki. Kahden viikon neuvottelujen aikana osa teollisuusmaista – erityisesti Yhdysvallat, Japani, Kanada ja Venäjä – madalsivat jo valmiiksi alhaisia odotuksia. Nousevat taloudet Kiinan ja Intian johdolla puolestaan joustivat kannoissaan esimerkiksi päästöjen seurannan läpinäkyvyyttä koskien.

Pettymys kehitys- ja ympäristöjärjestöille oli, että Kioton pöytäkirjan toisesta sitoumuskaudesta ei saatu päätöstä. Japanilla, Venäjällä ja Kanadalla on vuosi aikaa muuttaa linjaansa.

”Kehitysmaille Kioton kohtalo on kynnyskysymys, koska ne odottavat saastuttajilta asianmukaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Cancúnissa ei valitettavasti sovittu, koska Kioton toinen sopimuskausi vahvistetaan”, pahoittelee Katri Suomi Kirkon Ulkomaanavusta.

Vuoden 2011 aikana on varmistettava, että kuilu päästövähennyslupausten ja ilmastotieteen määrittelemien vaatimusten välillä kurotaan umpeen.

”YK:n laskelmien mukaan kahden asteen päästövähennystavoitteen ja Kööpenhaminassa luvattujen tavoitteiden välillä on gigatonnien kuilu. Sen paikkaamisessa myös metsien hoidolla on valtava merkitys. Cancúnissa päästiin jossain määrin eteenpäin kehitysmaiden metsien osalta, mutta teollisuusmaiden täytyy vielä nostaa rutkasti tavoitteitaan ja tukkia omat porsaanreikänsä”, muistuttaa Venla Virkamäki Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Ilonpilkku järjestöille oli, että kokous päätti perustaa ilmastorahaston YK:n alaisuuteen. Varat rahastolta kuitenkin puuttuvat. Järjestöjen mukaan on olennaista varmistaa, että teollisuusmaat sitoutuvat aidosti uuteen ja riittävään rahoitukseen pitkällä aikavälillä. Lyhyen aikavälin rahoitus on katettu toistaiseksi pitkälle olemassa olevista kehitysyhteistyömäärärahoista.

”Myös uusien rahoituslähteiden pohtiminen jäi köykäiseksi. Pelkästään 0.05%:n rahoitusmarkkinaverolla saataisiin yksin Euroopassa kerättyä jopa 250 miljardia euroa vuodessa ilmastonmuutoksesta eniten kärsivien maiden sopeutumis- ja hillintätoimiin”, sanoo Toni Sandell Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepasta.

Kehitys- ja ympäristöjärjestöt ovat tyytyväisiä siihen, että EU toimi kokouksessa rakentavasti. Sen ansiosta päästiin eteenpäin monissa asioissa, kuten teknologian siirrossa ja kehitysmaiden metsien suojeluun tähtäävässä REDD-ohjelmassa. Järjestöt muistuttavat, että ensi vuoden aikana täytyy ryhtyä sanoista tekoihin.

Järjestöt korostavat, että kansainvälisten neuvottelujen jatko riippuu siitä, miten teollisuusmaat sitoutuvat oikeudenmukaisiin päästövähennyksiin ja rahoitukseen. Neuvottelujen hidas eteneminen nostaa kansalliset ilmastotoimet entistä tärkeämpään rooliin. Suomen osalta tämä tarkoittaa erityisesti ilmastolain hyväksymistä seuraavan hallituskauden aikana, sitoutumista 40 prosentin kotimaisiin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä sekä voimakkaampaa panostusta uusiutuvan energian kehittämiseen.

Lisätietoja:

Lisää tietoa Cancúnin kokouksesta ja kansalaisjärjestöjen yhteisblogi: ilmasto.org/cancun

Katri Suomi, Kirkon Ulkomaanapu, 050 326 3487, etunimi.sukunimi@kirkonulkomaanapu.fi (Cancúnissa)
Venla Virkamäki, Suomen luonnonsuojeluliitto, 050 345 4411, etunimi.sukunimi@sll.fi (Cancúnissa)
Toni Sandell, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry, +52 1 998 158 5357 , etunimi.sukunimi@kepa.fi
Salka Orivuori, WWF Suomi, 040 180 9497, etunimi.sukunimi@wwf.fi
Leo Stranius, Luonto-Liitto, 040 754 7371, etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi
Rilli Lappalainen, Kehys ry, 050 561 3456, etunimi.sukunimi@kehys.fi
Laura Meller, Maan ystävät, 044 5377 193, etunimi.sukunimi@maanystavat.fi

Paperi kattaa mm.
-tavoitteen rajoittaa lämpeneminen enintään kahteen asteeseen
-prosessin määrittää globaali päästötavoite vuodelle 2050 ja takaraja maailman päästöjen kasvun taittamiselle
-pitkän aikavälin tavoitteen ja toimien riittävyyden arvioinnin vuoteen 2015 mennessä sekä mahdollisuuden tiukentaa tavoitetta 1,5 asteeseen
-viittaukset sekä teollisuus- että kehitysmaiden osana Kööpenhaminan sitoumusta ilmoittamiin kansallisiin päästötavoitteisiin
-toiveen tiukentaa kansallisia tavoitteita
-prosessin suurimpien mahdollisten porsaanreikien – kuuma ilma ja nielulaskenta -arviointiin
-rekisterin perustamisen ja mittaamisen, raportoimisen ja verifioinnin (MRV) kansainvälisesti tuetuille kehitysmaiden toimille
-kehitysmailta päästöraportit joka toinen vuosi, raporteille kansainvälinen arviointi (international consultation and analysis, ICA)
-kehikon kehitysmaiden metsäkadon pysäyttämiseen tähtääville toimille (REDD+)
-päätöksen uusien markkinamekanismien harkitsemisesta
-vahvistuksen teollisuusmaiden 100 mrd. dollarin ilmastotuelle vuonna 2020
-lyhyen aikavälin rahoituksen vuotuisen seurannan
-uuden ilmastorahaston (Green Climate Fund) perustamisen
-vuoden jatkomandaatin avoinna olevien kysymysten ratkaisemiselle

Keskustelussa puheenjohtajan tekstiä kannatti selvä valtaosa maailman maista sekä pohjoisesta että etelästä. Tukensa osoittivat mm. Kiina, Yhdysvallat, Intia, EU:n 27 jäsenmaata, runsas tusina Latinalaisen Amerikan valtiota, Afrikan ryhmä ja koko köyhimpien kehitysmaiden valtava joukko. Vastaan harasivat lähinnä Saudi-Arabia ja pari sosialistista Latinalaisen Amerikan maata, etunenässä Bolivia.

Keskustelun jälkeen siirryttiin nuijimaan päätöksiä monikerroksisen ilmastokokouksen eri tasoilla. Bolivia piti pitkiä palopuheita sopua vastaan, mutta jäi yksin. Kolumbia, Guatemala ja Gabon nousivat vastustamaan kehitysmaakumppaninsa yrityksiä estää koko muuta maailmaa etenemästä.

Mitä ihmettä Cancunissa sitten tapahtui? Miten laihat odotukset vaihtuivat yhtäkkiä melko lihaviksi tuloksiksi? Miten ilmastoneuvottelut nousivat tuhkasta?

Syitä on monia, mutta erityinen kiitos kuuluu kahdelle maalle – tai oikeastaan ihmiselle. Ensinnäkin ministeri Ramesh ohjasi Intian aiemmalta joustamattomalta linjalta rakentavalle ja sopua hakevalle kannalle – huolimatta äänekkäästä kritiikistä kotimaassa.

Toiseksi emäntämaa Meksikon ministeri Espinosa osoitti fakiirin taitoja luotsatessaan neuvottelut yli Kööpenhaminan traumasta ja läpi häirikkömaiden protestien. Taikasanoja olivat avoimuus ja osallistaminen, kaikkien osapuolten pitäminen keskusteluissa mukana.

Tästä on hyvä jatkaa kohti Durbanin ilmastokokousta.

Oras Tynkkynen
Ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja

Mistä kirstusta ilmastorahat kaivetaan? Moni teollisuusmaa, Suomi muiden mukana, kahmaisi lyhyen aikavälin rahat kehitysyhteistyövaroista. Ratkaisu ei ole järin kestävä, sillä köyhyyden vähentäminen ja ilmastokriisin hallinta vaativat kasvavaa kehitys- ja ilmastorahoitusta, eivät rikkaiden maiden tilastokikkailua.

Pitkällä aikavälillä helpotusta haetaan innovatiivisista rahoitusmekanismeista. YK:n pääsihteerin nimittämä korkean tason työryhmä laati Cancúnin alla listan ilmastorahoituksen mahdollisista lähteistä. Ongelmallisen hiilikaupan ohella mukaan nostettiin laiva- ja lentoliikenteen sekä rahoitusmarkkinoiden verotus. Uudet verot leikkaisivat kuljetusten aiheuttamia päästöjä sekä finanssimarkkinoilla harjoitettua keinottelua ja antaisivat valtioille lisää liikkumavaraa tiukassa taloustilanteessa.

Lentoliikenne sopii verotuksen kohteeksi useasta syystä. Lentomatkustuksen ja lentorahdin – kuten myös päästöjen – arvioidaan lähivuosina jatkavan ripeää kasvuaan. Lisäksi ilmailussa liikkuvat valtavat rahasummat. Tämän ovat huomanneet lukuiset Euroopan maat, joista esimerkiksi Ranska alkoi kerätä lentolipuista ”kansainvälistä solidaarisuusmaksua” jo vuonna 2006.

Valtavat verotulot saisi myös toisesta päivittäisestä hyödykkeestä: rahasta. Veroa perittäisiin valuuttojen, arvopapereiden ja johdannaisten myynnistä ja ostosta. Äärimmäisen pieni, esimerkiksi 0,05 prosentin suuruinen rahoitusmarkkinavero toisi valtioille suuret tulot ja vakauttaisi kansainvälisiä markkinoita ohjaamalla kaupankäyntiä lyhytjänteisestä keinottelusta pidempijänteisiin investointeihin.

Rahoitusmarkkinoiden valtavan koon vuoksi vero voisi tuottaa yksin Euroopassa vuosittain 250 miljardia euroa ja maailmanlaajuisesti 600 miljardia. Nopea laskutoimitus paljastaa, että Euroopan tuotoilla voitaisiin kattaa niin teollisuusmaiden nykyinen kehitysapu kuin tuleva ilmastorahoitus – ja jotain jäisi vielä taskun pohjalle.

Tuuli Hakkarainen, Kehityspoliittinen asiantuntija, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa

Tässäkin blogissa on esitelty UNEP:n tuoretta tutkimusta, jonka mukaan Kööpenhaminan sitoumukset jäävät kauas siitä, mitä lämpötilan nousun rajoittaminen alle kahteen asteeseen edellyttäisi. Tämänhetkiset päästövähennystarjoukset voivat johtaa jopa 4 asteen lämpötilan nousuun tällä vuosisadalla verrattuna esiteolliseen aikaan.

Kun neuvotteluosapuolten tähänastiset tarjoukset ovat niin tavattoman kaukana tarvittavasta, on todella tärkeää, että sopimusta ei lukita lopullisesti tähän vallitsevaan, liian matalaan kunnianhimon tasoon. Cancunissa tulee päättää, että tähän mennessä esitettyjä riittämättömiä tavoitteita tiukennetaan merkittävästi ennen ensi vuoden ilmastoneuvotteluita Etelä-Afrikassa. Neuvotteluosapuolten tulee myös selkeästi todeta ja tunnistaa neuvottelutekstissä se, että päästövähennystarjousten ja tarvittavien päästövähennysten välillä on gigatonnien kuilu. Valtioiden on välittömästi sovittava prosessista, jolla kuilu kurotaan umpeen.

Päästövähennystavoitteita tulisi tiukentaa siten, että voidaan varmistaa, että pääsemme tavoitteeseen rajoittaa ilmaston lämpeneminen alle 2 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Osapuolten tulisi myös sopia siitä, että lähivuosina arvioidaan, tuleeko lämpenemistavoitetta tiukentaa 1,5 asteeseen, kuten yli 100 valtiota on vaatinut.

Cancunissa tulisi myös sopia siitä, että teollisuusmaat laativat vuoteen 2012 mennessä vuoteen 2050 ulottuvat nollahiilisen kehityksen suunnitelmat. Nämä suunnitelmat (Zero Carbon Action Plans) linjaisivat, miten teollisuusmaat leikkaavat vuoteen 2050 mennessä kasvihuonekaasupäästönsä lähes nollaan.

Kuitenkin teollisuusmaat, joiden on sovittu ottavan johtajuus tämän ongelman ratkaisemisessa, ovat onnistuneet tässä tehtävässä huonosti. Neuvottelut päästövähennyksistä ovat edenneet hitaasti, ja monelle teollisuusmaalle olisivat löyhät sopimukset kansallisista toimenpiteistä houkuttelevampia kuin sitovat päästövähennystavoitteet. Toisen neuvotteluviikon tiistaina Yhdysvallat sai Climate Action Network:n fossiilipalkinnon, koska se on vastustanut yhteisen 25-40 % päästötavoitteen asettamista teollisuusmaille.

Salka Orivuori, Ilmastovastaava, WWF Finland

Keskiviikkona vierailin Dialogo Climatico -verkoston leirintäalueella. Verkosto tuo yhteen kansalaisliikkeitä, ammattiyhdistyksiä, viljelijöiden osuuskuntia ja kansainvälisiä järjestöjä, kuten Oxfamin, Greenpeacen ja Maan ystävät. Leirillä keskustelin eri ryhmittymien näkemyksistä leiriä koordinoivan Raul Benetin kanssa.

Dialogo climatico -tapahtuman tervetuloa-kyltti. Kuva Toni Sandell

”Pohjoisen järjestöjen näkökulma on vaikutustyössä seuraavan viiden vuoden päässä, etelän ammattiyhdistyksillä 15 vuoden päässä ja alkuperäiskansoilla seuraavan 300 vuoden päässä”, tiivisti Oxfamin tukemaa tck tck tck-ilmastokampanjaa vetävä Benet.

Erilainen aikajänne ja elämänfilosofia tuovat mukanaan ja sävyeroja näkemyksiin ja erilaisia tapoja vaikuttaa: Kun pohjoisen järjestöt tekevät asiantuntijuuteen perustuvaa lobbaustyötä hyvän ilmastosopimuksen saamiseksi, etelän järjestöt, pienviljelijät ja alkuperäiskansat kokoussalien ulkopuolella vaativat pitkäkantoisia uudistuksia ja koko talousjärjestelmän uudistamista.

Kansalaisjärjestöjen tuella Ecuadorin presidentiksi noussut Rafael Correa kävi keskiviikkona istuttamassa puun osana ilmastokampanjaa. Lopeta puhuminen ja aloita istuttaminen, häneltä vaadittiin. Kuva: Toni Sandell

Viimeaikaiset talouskriisit, ruokakriisit ja ilmastokriisi kuuluvat heidän mielestään samaan pakettiin. Siksi liike hylkää kaikki markkinapohjaiset mekanismit ilmastosopimuksessa – ja pohjoisen näkökulmasta tekevät näin poliittisen itsemurhan.

Päivien mittaan kokouspaikan ulkopuolella on järjestetty useita marsseja. Niille osallistuvien väkimäärää tiputtaa, että porukat marssivat usein eri ryhmissä. Hajaannus on iso ongelma liikkeen näkyvyydelle. Esimerkiksi tiistaina samaan aikaan marssittiin kahdessa eri rintamassa: Dialogo Climatico osoitti mieltään Cancúnin keskustassa ja pienviljelijöiden liike Via Campesino lähestyi samaan aikaan kohti neuvottelupaikka Moon Palacea. Tie nousi Via Campesinolle pystyyn pian, sillä liittovaltion poliisit olivat eristeaitojen kanssa kadulla vastassa useita kilometrejä ennen Moon Palacea.

Alkuperäiskansat osoittivat tiistaina mieltään Cancúnissa. Kuva: Joonas Juutilainen

Moni etelän järjestö vaikuttaa toki myös ilmastoneuvotteluiden sisällä, ja usean maan virallisessa delegaatiossa on kansalaisliikkeiden edustajia. Neuvotteluihin osallistuvien pohjoisen ja etelän järjestöjen kannat keskeisiin asiakymyksiin ovat samankaltaisia. Näkemysero löytynee lähinnä kehitysmaiden metsittämiseen liittyvästä REDD-hankkeesta, joka joutaa etelän mielestä nykymuodossaan roskakoppaan.

Bolivian alkuperäiskansojen edustaja sai äänensä kuuluviin maanantain kansalaisjärjestöille ja yksityissektorille tarkoitetussa täysistunnossa. Kuva: Toni Sandell

Järjestöjen mukaan REDDin markkinapohjaiset mekanismit uhkaavat alkuperäiskansojen oikeutta maahansa ja tekevät metsistä talouden keinotteluun perustuvan välineen. Metsän suojelua tarvitaan, mutta keinojen pitää ponnistaa kansallisesta ja alueellisesta politiikasta, ei liike-elämäpohjaisista ratkaisuista. REDD on etelän järjestöille teollisuusmaiden keino luistaa omasta historiallisesta vastuustaan päästöongelman syypäänä.

Toni Sandell, kehityspoliittinen tiedottaja, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa

EU:n tavoittelee tasapainoista neuvottelutulosta

EU, kuten kaikki muutkin osapuolet, haluavat saada Cancunissa aikaan tasapainoisen neuvottelutuloksen. Tasapainolla EU tarkoittaa tasapainoa niin molemmilla neuvotteluraiteilla ja kuin sisällöissäkin. Niin kutsuttu MRV eli monitorointi, raportointi ja verifiointi on EU:lle avain kysymys Cancunissa. Nämä linkittyvät päätöksiin kaikilla Balin toimintasuunnitelman osa-alueille kuten ilmastorahoituksessa, sopeutumisessa, niin kutsutussa REDD+ mekanismissa jne. EU haluaa saada Kööpenhaminan paastövähennystavoitteet sidottua neuvottelun lopputulemaan kuitenkin korostaen, että tämänhetkinen tavoitetaso ei ole riittävä pysäyttämään ilmaston lämpeneminen alle 2 C asteeseen. EU tahtoo varmistaa, että tämä on vasta alku ja että samaan aikaan perustetaan prosessi, jolla päästösitoumuksia saadaan vahvistettua. Tämä onkin tarpeen, sillä YK:n ympäristöjärjestö UNEP:n hiljattain julkaisema raportti osoittaa, että Kööpenhaminan ilmastokokouksessa annetuilla vapaaehtoisilla päästövähennyslupauksilla voidaan saavuttaa korkeintaan 60 prosenttia niistä päästövähennyksistä, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi alle 2 C asteeseen. Toisin sanoen 40 prosenttia puuttuu vielä tavoitteesta. Monien kansalaisjärjestöjen ja kehitysmaiden mukaan tämän aukon korjaaminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan hiilidioksidipäästöjä tulee vähentää riittävästi ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 C asteeseen.

EU:n sisäiset ongelmat

EU ei ole enää se sama vanha 15 jäsenmaan unioni kuin vielä jokin aika sitten. 27 jäsenmaan kantojen välillä saavutettava tasapaino ei ole yksinkertaista, eikä myöskään puhuminen yhdellä äänellä. Myös EU:n seuraaminen on samasta syystä hankalaa. Lisäksi hallituksen vaihdokset vaikuttavat jäsenmaiden kantoihin välillä jyrkästikin ja tätä kautta myös EU:n kantoihin. Edistyksellisten jäsenmaiden koalitiot vaihtelevat aiheittain. Usein pelkona on alhaisemman yhteisen nimittäjän mukaan toimiminen. Esimerkiksi niin kutsutussa LULUCF-kysymyksessä (maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous) erityisesti pohjoisilla ja metsäisillä jäsenmailla on erityisintressejä, ja AAU-yksiköiden (päästöyksikkö) kohdalla Keski- ja Itä-Euroopan maat haluavat hyödyntää ylijääneitä AAU-yksiköitään siirtämällä ne Kioton pöytäkirjan seuraavalle sitoumuskaudelle. Tämä on ristiriidassa EU:n peräänkuuluttaman ympäristötavoitteiden tinkimättömyyden periaatteen kanssa.

EU Cancunissa

Cancunin neuvottelukierros alkoi dramaattisesti Japanin ilmoitettua, ettei se millään ehdoilla tule sitoutumaan Kioton pöytäkirjan jatkokauteen. EU on Cancunissa vahvistanut olevansa avoin sitoutumaan Kioton pöytäkirjan jatkoon, ja tuonut kantansa puheenvuoroissaan esiin. EU komissaari Connie Hedegaard muun muassa painotti heti saavuttuaan valmiiksi rakennetun laillisen arkkitehtuurin tärkeyttä. EU on käynyt diplomaattista vuoropuhelua Japanin kanssa. Kansalaisjärjestöt kannustavat EU:ta painostamaan Japania muuttamaan kantaansa sekä puhumaan avoimemmin ja painokkaammin Kioton pöytäkirjan tärkeydestä.

Kioton pöytäkirjan jatkokauden ohella kehitysmaille yksi tärkeimmistä kysymyksistä on ilmastorahoitus. Tianjinin neuvotteluissa näytti siltä, että uuden rahaston perustamisessa on edetty hyvin ja rahasto tulisi olemaan yksi Cancunissa otettavista edistysaskeleista. Yllättäen tämä kysymys on kuitenkin jäänyt monen muun asian varjoon Cancunissa, ja muun muassa Yhdysvaltoja on syytetty rahaston pitämisesta MRV-kysymyksen pankkivankina. Kansalaisjärjestöt kuten kehitysmaat vaativat EU:ta varmistamaan, että oikeudenmukainen rahasto, joka takaa ilmastorahoituksen suuntautumisen sitä kaikkein eniten tarvitseville, perustetaan Cancunissa. Yhdysvallat puolestaan näkisi mieluimmin UNFCCC:n ulkopuolisen rahaston, jossa talousasiantuntijuus näyttelee pääroolia. EU on yrittänyt tasapainotella kehitysmaiden ja USA:n kantojen välillä, mutta myös EU:n jäsenmaiden välillä huhutaan ilmenevan eroja tässä kysymyksessä.

EUn rooli rakentava Cancunissa, mutta sitä kuuluisaa johtajuutta kaivataan

EU on toiminut Cancunissa monessa asiassa rakentavasti, mutta enemmän tarvitaan. EU:n on osoitettava aktiivista johtajuutta, jotta neuvotteluissa liikutaan eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Tuoreet puheenjohtajien tekstit osoittavat, että eteneminen ei ole ollut tasapainoista, ja muun muassa hillinnän ja rahoituksen osalta on paljon avoimia kysymyksiä. Yksi suurista avoimista kysymyksistä on Kioton pöytäkirjan jatko. Neuvottelijat ovat tehneet työtä tasapainoisen lopputuleman eteen. Kaikilta osapuolista tarvitaan nyt joustavuutta ja rakentavaa asennetta. Ilmapiiri neuvotteluissa tuntuu olevan hyvä, mutta samaan aikaan kytee pelko siitä, että sisällöissä ei olla edistytty. Nyt ministerien tulee osoittaa poliittista tahtoa viedä sisältökysymyksiä eteenpäin. Caucunin neuvotteluissa luodaan pohjaa tulevalle sen varmistamiseksi, että Etelä-Afrikassa 2010 saadaan aikaan laillisesti sitova ja oikeudenmukainen lopputulos.

Meksikon varaympäristöministeri Fernando Tudela toivotti EU komissaari Connie Hedegaardin tervetulleeksi muistuttamalla kuinka EU tehnyt paljon hyvää ilmaston eteen. Tudelan mukaan emme edes olisi täällä tänään neuvottelemassa ilman Eurooppaa. Tulevat päivät ovat ratkaisevia. EU:n onkin osoitettava johtajuutta nyt Cancunissa, jotta ilmastoneuvotteluissa edetään oikeaan suuntaan.

Entä Cancunin jälkeen, miten EU valmistautuu Etelä-Afrikan kokoukseen

Konsensus näyttää vallitsevan siitä, että Cancunissa ei saada aikaan laillisesti sitovaa sopimusta, ja EU jatkaa Cancunista Etelä-Afrikan ilmastoneuvotteluihin Unkarin ja Puolan johdolla. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä tulee olemaan 30 prosentin yksipuoliseen päästövähennystavoitteeseen siirtyminen, joka on ollut jo pitkään pöydällä. Cancunissa EU on korostanut olevansa jo kaikkein edistyksellisin alue niin kutsutun sitovan Ilmasto- ja energiapakettinsa ansiosta ja toistanut Kööpenhaminasta tutun ehdollisen tarjouksen liikkua 20 prosentista 30 prosenttiin, jos muut maat seuraavat esimerkkiä. Tämä siitäkin huolimatta, että komission viime keväänä julkistama tiedonanto selkeästi osoittaa, että siirtyminen korkeampaan päästövähennystavoitteeseen on itse asiassa EU:n omassa intressissä sen muun muassa vähentäessä energia riippuvuutta, lisätessä vihreitä työpaikkoja ja tuodessa mukanaan terveyshyötyjä. Koko EU:n olisikin korkea aika seurata edistyksellisten jäsenmaiden esimerkkiä ja tunnustaa nämä tosiasiat. Tähän tarjoutuu tilaisuus viimeistään, kun Komissio julkistaa ensi keväänä niin kutsutun 2050 tiekartan, joka määrittää suunnan matalahiilisen Eurooppaan vuonna 2050, sisältäen myös puolivälietapin vuodelle 2030. Liittyen EU:n Caucun kantoihin 2c asteesta, tragikoomista on, että EU:n oma nykyinen 20 prosentin päästövähennystavoite ei ole linjassa edes IPCC:n jo taannoin määrittämän 25-40 prosentin päästövähennysasteikon kanssa, mikä tarvitaan jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää 2 asteeseen.

Teksti: Aino Pennanen, Policy Officer, Climate Change and Development
APRODEV

Kuva: Matti Nummelin

Kuvaaja ja haastattelija: Venla Virkamäki

Lokakuun 10. päivänä ihmiset kokoontuivat talkoisiin yhtäaikaisesti 188 maassa. 350.org-verkoston  kansainvälisenä ilmastotoimintapäivänä tapahtumia oli yli 7300 ympäri maailmaa. Viesti maailman johtajille oli yhteinen: me olemme ryhtyneet töihin ilmaston puolesta – tehkää te oma työnne.  Tempauspäivän valokuvien  katselu on voimaannuttavaa. Emme ole yksin.

Suomalaiset nuoret pohtivat ympäristötoimintapäivillä ratkaisuja ympäristöongelmiin ja lähettivät päättäjille viestin: me olemme valmiit muutokseen, tehkää te osanne. Kuva: Joel Wolff

Samaan aikaan Cancúnin neuvottelujen kanssa on käynnissä Euroopan Maan ystävien nuorten verkoston kokoontuminen Brysselissä. Konferenssissa eurooppalaiset nuoret tuovat keskusteluun oman äänensä ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta. Meksikossa Klimaforum10-konferenssissa  huolestuneet kansalaiset, ruohonjuuritason aktivistit, tutkijat ja taiteilijat yhdistävät voimansa ilmastoratkaisujen löytämiseksi. Ruohonjuuritason liikkeiden 1000 Cancunia –tempaukset  viestivät, että ilmastokriisiin on olemassa kestäviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Kokoontumisten tarkoitus on osoittaa, että ilmastonmuutoksen torjuminen on mahdollista ja ihmiset haluavat sitä. Tämän soisi siivittävän päättäjiä myös Cancúnissa. Kansainvälisen Maan ystävien verkkosivujen kautta on mahdollisuus viestiä maailman johtajille, miten Cancúnin neuvotteluja voisi parhaiten edistää.

Suomessa Polttava Kysymys –ilmastolakikampanja vaatii Suomea tekemään oman osuutensa kansainvälisissä ilmastotalkoissa. Suomi tarvitsee vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittavan ilmastolain, joka varmistaisi kotimaisten päästöjen vähenemisen vähintään 40 % vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä. Kampanjan takana on laaja 28 järjestön ja yhteisön koalitio , johon kuuluu niin ympäristö- ja kehitysjärjestöjä, ylioppilaskuntia kuin poliittisia nuorisojärjestöjäkin. Kampanjan aikana yli 30 000 suomalaista on pyytänyt kansanedustajilta ilmastolakia – kampanjaan voi osallistua lähettämällä kortin täältä.

Moni meistä huolestuneista tekee ilmastoratkaisuja päivittäin kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Pienistä puroista syntyy suuri virta – ilmastopolitiikan tehtävä on ohjata tuo virta kohti kestävää tulevaisuutta. Tule mukaan vaatimaan päättäjiltä kunnianhimoisia, oikeudenmukaisia toimia ilmastokatastrofin torjumiseksi! Et ole yksin. 

Laura Meller,  Ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät

USA ja Kiina pysyvät hiljaa. Viimeaikaisissa virkamiestason neuvotteluissa havaittua G2-nokittelua ei toistaiseksi ole kuultu kokoussalissa eikä julkisuudessa. Maiden väliset kahdenväliset neuvottelut ennen kokousta ovat sujuneet ilmeisen hyvin. Se, onko tämä YK-prosessin tai ympäristön kannalta positiivinen asia, jää nähtäväksi. Kiinan tiedotuskoneisto on huomattavasti entistä aktiivisempi, mutta kannat itse neuvotteluhuoneissa eivät enteile etenemistä asiakysymyksissä.

Logistiikka takkuaa. Helpoin small talk –aihe Cancúnissa on säätilan kehumisen lisäksi logististen ongelmien vertailu. Kokouksen osallistujat ovat sijoittuneet laajalle alueelle ja bussikuljetukset ovat kauniisti sanottuna epäsäännöllisiä. Ilmastointiin sen sijaan on panostettu – parin tunnin bussimatkasta voi tulla kevyesti pukeutuneelle neuvottelijalle koettelemus. Valituslistaan kuuluu myös kokouspaikan heikko langaton internetyhteys.

Japani sanoi sen ääneen. Jo ainakin puolitoista vuotta on tiedetty Japanin suhtautuvan kielteisesti Kioton pöytäkirjan toiseen sitoumuskauteen. Japanin neuvottelukanta on pääministerin julkisesti linjaama ja parlamentissa käsitelty. Tästä huolimatta avajaiskokouksen tylyhkösti muotoilu lausunto, jonka mukaan Japani ”ei missään olosuhteissa” kirjaa päästövähennyslupaustaan Kioton pöytäkirjan alle, oli monille uutinen. Kehitysmaat ovat regoineet voimakkaasti ja yleisesti pitäneet linjausta provosoivana.

Puheenjohtajat puskevat hommia. Eräs neuvotteluiden kovimpia ja epäkiitollisimpia tehtäviä on olla ilmastokokouksen isäntämaa. Vielä kuluttavampi työ on olla yli 130 maan kehitysmaaryhmän puheenjohtaja. Tähän mennessä sekä isäntämaa Meksiko että kehitysmaiden G77-ryhmää luotsaava Jemen ovat onnistuneet hyvin. Kehitysmaaryhmän riidat – esimerkiksi haavoittuvaisuutta ja sopimuksen oikeudellista muotoa koskien – on käyty pääosin suljetuin ovin. Meksikon huippudiplomaatit ovat tehneet kaikkensa laajapohjaisesti osallistavan ja läpinäkyvän valmistelun eteen. Tämä on isännän hankala työ, jossa on tehtävä kompromisseja joka tapauksessa.

Show me the money. Eräs ensimmäisen viikon suurimmista huolenaiheista on hidas eteneminen teollisuusmaiden kehitysmaille suuntamassa rahoituksessa. Jotta Kööpenhaminan rahaston perustamisessa olisi mieltä, pitäisi saada selkeä päätös rahoituksen suuruusluokasta. Lisäksi tulisi käynnistää prosessi, joka selvittäisi tarkemmin rahoituksen lähteitä sekä rahaston hallintamallin ja raportoisi tulokset ensi vuoden kokoukselle. Tällä hetkellä rahoituksen suuruus on auki ja prosessipäätökset näyttävät vaikeilta.

Bolivia nousemassa änkyrämaiden listakärkeen. Ilmastoneuvotteluiden jännittävässä maailmassa on usein vaikeaa nimetä osapuolta, joka kyynisimmin jarruttaa konsensuksen löytämistä. Saudi-Arabialla on tällä saralla pitkä ja vaikuttava ansioluettelo. Tällä hetkellä Bolivia nostaa profiiliaan halpahintaisella populismilla; vaatimalla 6% teollisuusmaiden BKT:stä ilmastorahoitukseen, lämpenemisen pysäyttämistä 1 asteeseen, sekä pyrkimällä torjumaan kaikki puheenjohtajien uudet tekstiehdotelmat ”epädemokraattisina”.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kööpenhaminan kokouksen eräs kuuma peruna, ilmastosopimuksen oikeudellinen muoto, sai keskiviikkona virallisen neuvotteluryhmän. Viime vuonna virallisen ryhmän perustaminen kaatui Kiinan ja Intian vastustukseen, nyt pienemmät kehitysmaat saivat tahtonsa läpi. Päätöstä tästä asiakohdasta on turha odottaa Cancúnissa, mutta on tervetullutta että näin keskeisestä asiasta keskustellaan avoimesti ja useassa yhteydessä.

Teksti on julkaistu aiemmin Ulkopoliittisen instituutin blogissa.

Antto Vihma, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti, Kansainvälinen ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka -tutkimusohjelma

Monet teollisuusmaat ovat arvioineet metsiensä nielun pienenevän tulevana vuosikymmenenä, Suomi mukaan lukien. Vaikka metsät kaikkiaan säilyisivätkin edelleen nieluna, nielun pieneneminen nykyiseen tasoon verrattuna tarkoittaisi käytännössä kasvihuonekaasujen kokonaispäästömäärän kasvua. Teollisuusmaat ovatkin nyt kilvan ehdottaneet erilaisia laskentatapoja, joiden avulla nielujen pieneneminen jäisi huomaamatta tai ei ainakaan muodostuisi valtioille ylimääräiseksi ”rasitteeksi”.

Teollisuusmaiden yhteiseksi suosikiksi näyttää nousseen laskentamalli, jossa maat arvioivat itse metsiensä käytön ilmastotaseen lähitulevaisuudessa ja määrittelevät sen perusteella päästöjen/nielujen vertailutason. Tulevia päästöjä ja nieluja verrattaisiin sitten tulevaisuudessa tähän tasoon.

Eli jos maa on arvioinut nielunsa suuruudeksi lähitulevaisuudessa vaikka -13,7 milj. CO2e tonnia, mutta nielu osoittautuukin todellisuudessa -20 milj. CO2e tonnin suuruiseksi, on maa vähentänyt päästöjään tavoitetasosta 6,3 milj. tonnia. Sama toimii toisten päin, jos nielut osoittautuvatkin arviota pienemmäksi.

Koska nielujen vuosittainen vaihtelu voi olla suurta ja kehitys välillä arvaamatonta, on ehdotettu raja-arvoja sille, kuinka monen tonnin edestä nielun pieneneminen tai suureneminen lasketaan maan kokonaispäästömäärään mukaan. Jos raja-arvo olisi vaikka 3 milj. CO2e tonnia vertailutason kumminkin puolin, saisi edellisen esimerkin maa hyödyntää nielujen kasvamista vain 3 milj. CO2e tonnin verran, loput 3,3 milj. CO2e tonnia jäisi laskelmissa hyödyntämättä.

Sattumoisin Suomi on arvioinut metsien käytöstä syntyvän nielun kooksi tulevaisuudessa (2013-2020) juuri 13,7 milj. CO2e tonnia vuodessa. Kuitenkin vuosina 1990-2007 nielu on ollut keskimäärin 30,5 milj. CO2e tonnia. Vuosien 2008-2012 keskiarvoksikin arvioidaan 24,7 tonnia. Silti Suomi ehdottaa, että vuodesta 2013 eteenpäin nieluja verrattaisiin lukuun, joka on viime vuosien keskiarvoa puolta pienempi luku.

Siis hetkinen. Oletetaanko metsien nielujen heikkenevän rajusti? Entä se kestävä metsätalous, jonka piti olla ilmastollekin ystävällistä? Vai pyrkiikö Suomi vain ronskisti varmistamaan, että nielujen vertailutason alle ei pudota vahingossakaan?

EU ja Suomi siinä mukana ovat edellyttäneet, että mikäli päädytään vertailutason käyttöön laskentamenetelmänä, täytyy nielujen vertailutason määrittelyn tapahtua läpinäkyvästi ja eri maissa yhdenmukaisesti. Mihin Suomen alustavasti ilmoittama nielutaso 13,7 milj. CO2e tonnia siis perustuu?

Neuvottelevilta virkamiehiltä kysyessämme, on Luonnonsuojeluliitolle kerrottu luvun perustuvan Metsäntutkimuslaitoksen laskelmiin. Usein myös kuule selityksenä nielujen ennustetulle pienenemiselle, että kovat tavoitteet metsäenergian lisäämiselle osaltaan vaikuttavat nieluihin.

Metlan arvioiden  mukaan metsäenergian korjuun vaikutukset hiilitaseeseen Kioton pöytäkirjan edellyttämillä laskentatavoilla jäävät kuitenkin pieniksi. Metsäenergian korjuun kasvattaminen 15 miljoonaan kuutioon pienentäisi vuosittaista nielua 2010-2030 arviolta 1-3 milj. CO2e tonnia. Suomen virallinen tavoite on 13,5 milj. kuutiota 2020 mennessä. Energiapuun korjuu ei siis vielä riitä selitykseksi nielujen pienenemiselle.

Pienenevän hiilinielun takana onkin puhtaasti poliittinen tavoite ja tahto nostaa hakkuumääriä. Metlan laskelmissa metsien hiilidioksiditasetta on suhteutettu erilaisiin hakkuumäärien arvioihin. 2000-luvun alkupuolen hakkuumäärissä pitäytyminen myös tulevina vuosikymmeninä (keskimäärin n. 56 milj. kuutiota vuodessa) pitää Metlan mukaan metsien nielut kasvavina. Vuosina 2010-2020 nielut säilyisivät arviolta 23 – 32 milj. CO2e tonnin tasolla. Tämäkin hakkuumäärä tarkoittaisi kasvua viime vuosien määrästä.

Suomi on kuitenkin asettanut kansalliseksi tavoitteeksi paljon viime vuosia korkeammat hakkuumäärät (n. 70 milj. kuutiota vuodessa), mistä seuraa nielujenkin notkahdus. Metlan arvion mukaan tavoitettava vastaavat hakkuumäärät tarkoittaisivat nielujen pienenevän vuosien 2010 ja 2020 välillä 8-13,5 milj. CO2e tonniin vuodessa.

Nieluista keskustellessa saa helposti vaikutelman, että niiden pieneneminen on luonnonlaki, jolle ei ole mitään tehtävissä. Olisi kuitenkin jo aika myöntää, että taustalla on omat valinnat ja asetetut poliittiset tavoitteet. Niin kuin kaikilla muillakin sektoreilla, tulisi päästöjä lisäävistä poliittisista päätöksistä kantaa vastuu. Ilmastonmuutosta ei laskentasäännöillä kikkailemalla pystytä kuitenkaan hämäämään. Lämpeneminen jatkuu, oli ilmakehään päätyvät hiilidioksidipäästöt laskettu miten tahansa.

Sini Eräjää, metsäasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto

Avaaz.orgin vetoomus: Finland: Trees not Tricks