Suomen valtuuskunnassa Durbanin ilmastoneuvotteluissa on reilut 40 jäsentä, joista suurin osa on virkamiehiä. Heidän lisäkseen valtuuskuntaan kuuluu poliitikkoja sekä kehitysyhteistyöjärjestöjä edustava Kepa, luonnonsuojelujärjestöjä edustava WWF, nuorten lähettiläs Allianssista ja palkansaajia edustava SAK.
Kokoonnuimme torstaina 8.12. aamulla puntaroimaan Kepan Tuuli Hakkaraisen ja WWF:n Hanna-Liisa Kankaan kanssa, miten järjestöjemme tavoitteet ovat tähän mennessä edenneet Durbanissa.
Tuuli arvioi edistymistä kehitysyhteistyö- ja ympäristöjärjestöjen kolmen tärkeimmän tavoitteen kautta. Durbanista pitää saada tulos, jolla voidaan pelastaa Kioton pöytäkirja. Vain tämä mahdollistaa mahdollisimman nopean siirtymisen reiluun, laillisesti sitovaan globaaliin sopimukseen. Lisäksi osapuolten olisi tunnustettava suuri ero toistaiseksi sovittujen päästövähennysten ja päästövähennystavoitteiden välillä sekä sitouduttava kuromaan tämä kuilu umpeen. Myös uuden vihreän ilmastorahaston rakenteesta ja sen riittävästä rahoituksesta olisi päästävä sopimukseen.
Tuuli arvioi, että tällä hetkellä moni asia pitkän aikavälin ilmastorahoituksen osalta on vielä auki. Hän arvelee sen olevan ihan viimeisiä konferenssissa päätettäviä asioita. Tähän mennessä positiivista on ollut se, että itse rahaston toimeenpano näyttää etenevän. Valitettavasti tärkein eli se, mistä rahat kehitysmaiden ilmastotoimiin saadaan, on vielä auki. ”Rahoituslähteiden kuten kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen päästömaksujen tai rahoitusmarkkinaveron tarkempi nimeäminen sopimustekstiin olisi rahoituksen varmistamisen kannalta erittäin tärkeää”, Tuuli summaa.
Toisen sopimuskauden suhteen vielä toivoa
Toisen sopimuskauden suhteen on vielä toivoa, ja nyt olisikin tärkeintä päästä yhteisymmärrykseen siitä, että toinen Kioton sopimuskausi alkaa välittömästi ensimmäisen lakattua eli vuoden 2013 alusta. Sekä kehitysyhteistyö- että ympäristöjärjestöt painottavat voimakkaasti myös sitä, että Kioton toisen toimintakauden pituuden pitäisi rajoittua viiteen vuoteen, jotta kansainväliseen sopimukseen päästään siirtymään mahdollisimman pikaisesti.
Palkansaajajärjestöille tämä on myös tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on varmistua siitä, että globaali sopimus syntyy. Jos globaalin sopimuksen aikaansaaminen vaatii kahdeksan vuoden sopimuskauden, niin se on tässä vaiheessa hyväksyttävää, kunhan se ei tarkoita samalla myös maksimipäästötavoitteiden lukkoon lyömistä vuoteen 2020 asti. Muilta osin palkansaajajärjestöjen tavoitteet ovat täysin linjassa kehitysyhteistyöjärjestöjen kanssa.
Ay-liike ymmärtää hyvin WWF:n Hanna-Liisa Kankaan erikseen painottaman huolen siitä, että nykyisten päästövähennyslupausten tavoitteiden ja ilmastotieteen välillä on valtava kuilu. Tämän hetken neuvottelutekstissä Shared vision -kappaleen alla on maininta siitä, että osapuolet huomioivat, että kuilu on käytännössä 6–11 gigatonnin kokoinen. Ympäristöjärjestöille onkin ensisijaisen tärkeää, että tämä maininta pysyisi lopullisessa neuvottelutekstissä.
Lisäksi WWF painottaa kansainvälisen lento- ja meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen ottamista mukaan sopimuksen piiriin. ”Nämä ns. bunkkerit pitäisi saada myös mukaan yhdeksi vihreän rahaston rahoituslähteeksi”, toteaa Hanna-Liisa. Vihreän rahaston rahoituslähteiden tarpeellisuudesta ay-liike on samaa mieltä.
WWF nostaisi neuvottelujen tavoitetasoa
Hanna-Liisa lisää vielä, että neuvottelujen kunnianhimotasoa olisi nostettava ja että vuosi 2015 pitäisi sopia vuodeksi, jolloin kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi viimeistään lähteä laskuun globaalisti. Tämän hetken neuvotteluissa vaihtoehdot ovat hajallaan. Vaikka tiedossa olikin jo ennen neuvotteluja, että päästövähennystavoitteita ei tulla nostamaan, sopimustekstiin pitäisi saada maininta teollisuusmaiden päästöjen vähentämistavoitteesta (vuodesta 1990 vuoteen 2020 mennessä 25–40 prosenttia ja vuoteen 2050 mennessä 95 prosenttia). WWF haluaa kehitysmaiden vastavuoroisesti mittaavan, raportoivan ja todentavan toimiaan kattavammin sekä kehittävän kansallisesti soveltuvia toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tähän varsinkin kaikkein köyhimmät kehitysmaat tarvitsevat teollisuusmaiden tukea.
Palkansaajajärjestöt ovat WWF:n kanssa samoilla linjoilla niin toiminnan mittaamisesta, raportoimisesta ja todentamisesta kuin vuoden 2020 päästöjen vähennystavoitteestakin, mutta hieman varovaisempia vuoden 2050 tavoitteen kanssa. Niin pitkällä aikavälillä tavoitteeksi riittäisi 80–95 prosentin vähennys päästöissä.
Palkansaajajärjestöt vaativat lisäksi sitovia päästötavoitteita kehittyville talouksille kuten Kiinalle, Brasilialle ja Etelä-Afrikalle, jotka lasketaan Kioton pöytäkirjassa kehitysmaiksi.
Näin torstaina Durbanissa. Yhteisterveiset Suomeen kuvassa olevilta Tomilta (nuorisolähettiläs), Tuulilta (Kepa), Hanna-Liisalta (WWF) ja Pialta (SAK).
Pia Björkbacka, elinkeinopoliittinen asiantuntija, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Teksti on julkaistu SAK:n blogissa 8.12.2011
Hanna-Liisa, Tuuli, Tom ja Pia Durbanissa 8.12.2011