Tansaniassa ilmastonmuutokseen liittyvät vaikeudet alkavat jo käsitteistä.
Suahilin kielen virallisina ilmastonmuutos-termeinä käytetään sanoja kuten ’kuumat kaasut’ (gesijoto), tarkoittaen kasvihuonekaasuja. Vaihtoehtona on selkeämpi mutta vaivalloisemmin lausuttava ’gesi zinazoathiri hali ya hewa’ siis ’kaasut jotka vaikuttavat säähän’. Ilmastonmuutos on ’Mabadiliko ya tabianchi’ eli muutokset maan luonteessa. Yksiselitteistä? Selkeää? Ei todellakaan!
Suahiliksi pitää siis puhua aika pitkään ennen kuin saa selitettyä mitä ilmastonmuutos on, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä. Olen yrittänyt.
”Öljy, siis bensa, tulee kasveista ja eläimistä jotka kuolivat miljoonia vuosia sitten, jolloin maa oli lämpimämpi ja ilmassa oli enemmän hiilidioksidia… siis kaasua, jota me hengitämme ulos ja jota kasvit käyttävät hengittääkseen.”
Onko tätä hiilidioksidijuttua käsitelty tansanialaisessa peruskoulussa? Mistä on aloitettava? Mikä on ’fossiilipolttoaine’ suahiliksi?
***
Ilman piirustusvihkoa selittäminen ei suju ainakaan minulta. Kansalaisjärjestöjen ilmastonmuutosfoorumi ForumCC kuitenkin yrittää parhaansa. Säännöllisin väliajoin ForumCC järjestää ilmastonmuutoskoulutusta ja kannanottokokouksia. Kokous, jossa keskusteltiin tansanialaisten kansalaisjärjestöjen kannasta Cancúnin ilmastokokoukseen pidettiin Dar es Salaamissa 23.11 – englanniksi.
Saimme aamulla luettavaksemme luonnokset kansalaisjärjestöjen kannasta ja Tansanian valtion kannasta. Kahvitauon aikana ehdimme selailla niitä ja merkitä silmään pistävät havainnot. Täällä sanotaan, että ’jos haluat piilottaa jotain tansanialaiselta, kirjoita se ylös’.
No, siksi on tiedotustilaisuuksia.
Afrikkalaisen ilmasto-oikeusverkoston PACJAn edustaja Vera Mugittu kävi läpi luonnoksen kansalaisjärjestöjen kannasta Cancúnia eli COP-16 -kokousta varten. Keskusteluryhmissä ilmeni, että monet tansanialaiset kannat ovat ilahduttavan samalla mallilla kuin suomalaistenkin. Vera Mugittu mainitsikin huomanneensa pohjoisten järjestöjen olevan kovasti kehitysmaiden puolella ilmastokysymyksissä. ”He ovat todella sympaattisia meitä kohtaan, ottavat selvää asioista ja osoittavat mieltään. Missä afrikkalaisten järjestöjen into viipyy?”
Joitain kantoja, jotka löytyvät sekä suomalaisten että tansanialaisten järjestöjen vaatimuksista ovat:
- Kioton pöytäkirjan sitoumuskautta tulee jatkaa 2012:n jälkeen
- Rutkat päästövähennykset: Tansanian järjestöjen kanta on, että teollisuusmaiden tulee sitoutua vähentämään päästöjään 50 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2017 mennessä. Suomalaisjärjestöjen vaatima vastaava määrä on 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
- Ilmastorahoitus: suomalaisjärjestöt eivät mainitse minkä suuruinen ilmastorahaston kuuluisi olla. Tansanialaisjärjestöt vaativat 2,5 prosenttia Liite 1 -maiden bruttokansantuotteesta vuodessa. Tansanian hallitus taas ehdottaa 0,5-1,5 prosenttia.
- Sekä suomalaiset että tansanialaiset järjestöt huomauttavat, että ilmastorahoituksen on oltava ’uutta rahaa’ eikä lohkaistua kehitysyhteistyöstä.
- Tansanian matalahiiliseen kehitykseen tähtäävien suunnitelmien tulee olla vapaaehtoisia ja ehdollisia kehittyneiden maiden rahoitukselle.
Viimeisen kohdalla tansanialaiset tosin painoivat jarrua. Heidän mielestään kaikki vähähiiliset aloitteet eivät suinkaan ole hyvästä. Välillä heistä näyttää siltä, että valtio ja järjestöt suostuvat mihin tahansa jos siihen liittyy rahoitusta. He ovat jo nähneet monta katastrofaalista kehitysyhteistyö- ja ilmastohanketta. Maailmanpankkia ei missään nimessä haluta hallinnoimaan ilmastorahastoa; myös YK:n tehokkuutta rahaston hallinnoinnissa kyseenalaistetaan. He peräänkuuluttavat malttia, tietoisuutta ja valikoivaa yhteistyötä.
Tansanialaisten kanta uusiin ilmastoideoihin, ja varsinkin vähähiiliseen kehitykseen, on siis varovaisempi kuin eurooppalaisten aktivistien. Vastahakoisuuden taustalla piilevät kaksipiippuiset kokemukset kehitysyhteistyöstä ja pohjoisen monista kehitysaloitteista: taas olisi pakko ”rakentaa kapasiteettia” uudesta aiheesta niin, että pystyy osallistumaan uusiin ”välttämättömiin” neuvotteluihin.
***
Kun eurooppalaiset puhuvat uusista vähähiilisistä teknologioista tansanialaisille tulee mieleen lähinnä vanhat teknologiat: epäillään että ”uusi teknologia” onkin pohjoisen sekundatavaraa, jota halutaan viedä köyhille, vähän kuin käytetyt (polttoainesyöpöt) maahantuodut autot, joiden pakokaasut tupruavat pitkin tansanialaisten kaupunkien katuja ja joita käytetään aina esimerkkinä huonosta ilmastopolitiikasta.
Kun kehitysyhteistyöntekijät puhuvat sopeutumismenetelmistä kuten kompostoinnista ja biokaasusta, tansanialaisille tulee helposti tunne, että heitä yritetään estää käyttämästä tehokkaita teollistumisen menetelmiä, joiden kautta pohjoisen maat rikastuivat.
Toinen isku on imago-ongelma: koska monet vähähiiliset teknologiat perustuvat ”tavalliseen elämään” ja kestävään maatalouskehitykseen, niistä puuttuu urbaanin elämän hohde ja vetovoima. Kaupunkilaisten pyöräilijöiden yhteisön UWABAn suurin haaste on saada keskiluokan tansanialaiset vakuuttuneiksi siitä, että pyöräily ei vain säästä rahaa, aikaa, terveyttä ja luontoa – se on myös ”ihan OK” varakkaille. Jotkut keskiluokkaiset huomauttavat, että maine menee jos sukulaiset kuulevat, että heidät on nähty pyörän selässä – viis siitä, että Maailmanpankin johtaja ja muut ulkomaalaiset hörhöt pyöräilevät töihin.
Tansaniaa ja sen kansalaisyhteiskuntaa kansainvälisissä ilmastokokouksissa edustavat englantia osaavat, korkealle koulutetut autoilijat. Täällä Tansaniassa luomuviljelijät, pyöräilijät ja lantakaasulla sähköistämisen yrittäjät haluavat etupäässä tietää mitä se ilmastonmuutos merkitsee heille.
”Jos palaan kotiin Maasaiden pariin ja puhun COP-16:sta Cancúnissa, he eivät takuulla tietä mitä viserrän. Heitä kiinnostaa tietää miksi nykyään on niin kuivaa.” sanoi mzee ole Kosyando Naadutaro-järjestöstä. Monimutkaisille selityksille maan luonteesta tulee siis olemaan tarvetta vielä pitkään.
Teksti on julkaistu aiemmin Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan Cancún-sivulla.
Linda Lönnqvist, Kepan kehityspoliittinen työntekijä Tansaniassa